Pitäisikö Pikavipit Kieltää?

Iso osa kansanedustajista on Sampsa Katajan ajaman lakialoitteen, jonka määränä olisi kieltää pikalainat kokonaan, puolella. Katajan on kerännyt eduskunnassa nimilistaa kansanedustajista, jotka kannattavat pikavippien täyskieltoa, ja sai siihen yhteensä 116 nimeä. Toinen lakialoite, jota ajaa kansanedustaja Lenita Toivakka, keräsi 127 nimeä. Lenita Toivakan ajaman lakialoitteen päämääränä olisi rajoittaa pikavippejä niin, ettei enää saisi heti lainaa netistä, vaan vippipalveluiden tulisi perustaa kiinteät toimipisteet joista lainoja voisi hakea. Lisäksi Toivakan lakialoitteessa vaaditaan mm. vippien kulujen ja korkojen laskemista.

pikavippi kieltoMolemmat lakialoitteet ovat saaneet kansanedustajia puolelleen kaikista eduskuntaryhmistä. Nyt lakialoitteet ovat menossa eduskunnan laki- ja talousvaliokuntien käsiteltäväksi. Lisäksi oikeusministeriön työryhmä tutkii vippeihin tulevia rajoituksia ja jopa mahdollista täyskieltoa. Oikeusministeriön työryhmä pohtii mm. sitä, että miten vippien täyskielto sopisi perustuslaissa määriteltyyn elinkeinovapauteen. Jos minulta kysytään, ei kovinkaan hyvin. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson onkin huomauttanut, ettei pienten ja lyhytaikaisten lainojen tarve tule katoamaan, vaikka pikavipit kiellettäisiin.

Pikavippien poistaminen markkinoilta toisikin kuluttajien kannalta ikävän aukon lainatarjontaan, sillä pankit eivät pysty palvelemaan pientä ja lyhytaikaista lainaa tarvitsevia henkilöitä. Pankkien lainat ovat yleensä ottaen vähintään 1000 euroa ja niiden laina-ajat ovat huomattavasti pidempiä. Miksi kuitenkaan ottaa 1000 euron laina, jos tarpeessa on esimerkiksi 100€ vippi? Miksi ottaa lainaa pitkällä maksuajalla, jos ei tarvitse lainaa ilman vakuuksia kuin seuraavaan pankkipäivään asti? Pitkät takaisinmaksuajathan tarkoittavat luonnollisesti myös suurempia kustannuksia, eli kaiken järjen mukaan lainaa ei kannata ottaa pidemmällä takaisinmaksuajalla kuin mitä sitä todellisuudessa tarvitsee.

Pikavippien suosion salaisuus piileekin nimenomaan siinä, että pienlaina on täsmätuote. Asiakas voi valita juuri sen suuruisen lainan kuin itse tarvitsee, niin pitkällä maksuajalla kuin haluaa. Pikalainapalvelut tarjoavat heti lainaa toisin kuin pankin, joiden luottopäätöksissä menee yleisesti ottaen vähintään muutama päivä. Jos lainan haluaa nopeammin, täytyy mennä keskustelemaan paikan päälle. Monille tämä on varmasti yksi kynnyskysymys, kun ei halua mennä ”anelemaan” lainaa paikan päältä, kun sitä voi hakea helposti netistä kenenkään (paitsi tietysti lainapalvelun) tietämättä.

Mm. Suomen Pienlainayhdistys onkin esittänyt muutamia vastalauseita Katajan ja Toivakan ajamille lakialoitteille. Pienlainayhdistys on puuttunut mm. Katajan ja Toivakan esityksiinsä käyttämiin perusteluihin, jotka ovat olleet puutteellisia ja pahimmissa tapauksissa jopa täysin virheellisiä. Kataja on mm. vähintään epäsuorasti sanonut, että pikavipit johtavat todella usein maksuhäiriömerkintöihin. Tämä ei kuitenkaan ole paikkaansa pitävä väite, sillä tilastoista selviää, että alle yksi prosentti maksuhäiriömerkinnöistä on johdannaisia pikavipeistä. Toisin sanoen yli 99 prosenttia maksuongelmista ja maksuhäiriömerkinnöistä johtuu siis aivan muista velkasuhteista kuin vipeistä.

Lisäksi Pienlainayhdistys ja monet muut tahot ovat kommentoineet, että Katajan perusteluista osa on vain hänen omia mielipiteitään, ei lainkaan faktaperäisiä. Monille onkin varmasti tullut vipeistä varsin huono kuva, ja tästä on pääosin syyttäminen mediaa. Media on mustamaalannut pikavippejä jo pitkään varsin kulahtaneilla argumenteilla, joissa jaksetaan aina ottaa esille mm. todellinen vuosikorko, joka todellisuudessa on pikavippien tapauksessa täysin vääristynyt. Todellinen vuosikorko voidaan nimittäin laskea oikein vain lainoille, joiden takaisinmaksuaika on vähintään yhden vuoden. Muuten laskutuloksesta tulee vääristynyt.

Uusi vuosi 2018

Viime viikko meni aika lailla treenatessa Motivuksella. Käyn salilla yleensä aamupäivästä tai vielä mieluummin illasta, juuri ennen kuin se menee kiinni. Ei sikseen ei ne treenit koskaan ole jäänyt tekemättä ruuhkan vuoksi, mutta tunnelma on vaan rauhallisempi. Jos sinusta tuntuu, että ”suosikki” laitteesi on aina varattuna, niin selvitä ihmeessä mikä liike toimisi korvaavana kyseiselle laitteelle. Liian monet jämähtää samoihin liikkeisiin ja laitteisiin ja ohjelmaansa aivan liian pitkäksi aikaa. Lihas tarvitsee monipuolista ja tarpeeksi kuormittavaa rasitusta, jotta tuloksia syntyisi. Myönnän myös, että jään välillä katselemaan mitä muut tekevät. Yleensä kyseessä on jokin aivan ”käsittämätön” liike tai liike, minkä henkilö tekee täysin väärin tai ei tee ns. loppuun saakka liikettä. En kuitenkaan ikinä mene ketään neuvomaan, vaan annan jokaisen tehdä treeninsä, kuten parhaakseen näkee. Harmittaa, että monet voivottelevat kun eivät saa tuloksia, ja tiedän ainakin osittain että miksi…

”Vahva voi olla vasta kun myöntää heikkoutensa”, kuuluu eräs sanonta. Toisin sanoen ei ole mikään häpeä, jos kysyy kanssa-treenaajalta hieman neuvoa. Joillekin kysyminen tuntuu merkitsevän kuitenkin sitä, että on ”huono” jos ei tiedä jotain asiaa. Itse pyrin kysymään aina neuvoa, jos herää epäilyksiä jonkin asian suhteen… Tää pätee yleisestikkin, kuten vaikka jos tarvii apua muuten. Itse voin nimittäin myöntää että otin jokin aikaa sitten pikavipin, kun en kehdannut pyytää apua ja se alkoi kaduttaa kyllä.

Siitä aasinsiltana tuli mieleen, että monilla on usein omat musiikit mukana salilla kuten itsellänikin. Olen kuitenkin huomannut, että treeneissä saa joskus ihan mielenkiintoista keskustelua aikaan, jos kerrankin on ilman kuulokkeita. On hauskaa vaihtaa vinkkejä muiden treenaajien kanssa eli apua on kyllä tarjolla, jos sille on vastaanottavainen. Tietysti, asialla on myös huonopuolensa, kuten ajan hukkaaminen tai treeni menee pelkästään jutteluksi. Jos ongelmasi on erityisesti se, että et oikein tiedä mitä tekisit salilla, niin aina löytyy joku kuka auttaa alkuun. Personal trainer on tietenkin henkilökohtaisin valmentaja, mutta kaikilla siihen ei ole varaa. Myös netistä löytyy paljon hyvää tietoa, tosin kannattaa olla tarkkana mistä infonsa imuroi.. Ennen kaikkea teet palveluksen itsellesi, kun tiedät, mitä kuntosalilla teet. Muista myös, että tehokkaaseen treeniin EI tarvita välttämättä pitkää ohjelmaa, kunhan tietää mitä tekee. Hauskaa treeniä voi vetää myös vaikka koiran kanssa 🙂

Ihana smoothie: Manteli-juoma -vähärasvainen rahka- Leaderin Macajauhe-mantelirouhe-manteliöljy-taateli-kardemumma ja ripaus vaniljasokeria tai muuta makeuttajaa=hyvää, terveellistä ja vie makeannälän!

Kovan treeniviikon ohessa olen kehitellyt kaikenlaisia uusia salaatteja ja smoothie-juomia. Uusimpina löytöinä ovat Maku-Muna Oy:n munapasta (heh, nimi on melkoinen) ja Leaderin Maca-jauhe. Kotilon – muotoista munapastaa löysin Heinolan Heilistä, kun taas Leader on alkanut tehdä myös superfoodeja. Syön melko vähän pastaa kaiken kaikkiaan, mutta silloin kun syön, suosin erikoispastoja. Munapasta on todella tervetullut uusi maku minun keittiööni ja proteiiniakin siinä on 17,3g/100g annos. Lisään sitä ruokaisiin salaatteihin. Leaderin Macajauhe sisältää myös 14g/100g annoksen proteiinia ja se maistuu muun muassa smoothien seassa mainiosti. Kun kesää on vielä jäljellä, niin suuntaapa torille. Itse ostin sieltä viime kesänä vielä tuoreita mansikoita ja pensasmustikoita. Ja jos ilmaiseksi haluat superfoodeja niin mustikoita ja sieniä löytyy metsästä vaikka kuinka paljon…

Superfoodit metsästä. Kuuluu jokamiehen oikeuksiin kerätä marjoja ja sieniä metsästä ja ihan ilmaiseksi. Paistetut kanttarellit sipulin kera maistuvat salaatissa siinä missä kana tai kalakin.

Uusin suosikkini syntyi todella kummalliselta kuulostavalla reseptillä: raejuustoa, kookosmaitoa,kookoshiutaleita,mansikoita(tai mustikoita) ja kardemummaa sekä ripaus makeutusainetta. Kokeile ennakkoluulottomasti!

Vihdoinkin!

Tänään aamulla sen vihdoin tein ja kellotin; 10 km on nyt virallisesti juostu alle tuntiin. Tarkalleen ottaen aikaa meni 56 minuuttia (ja 19 sekuntia päälle, mutta kuka niitä sekunteja laskee ;)) ja vitsi, että mä hihkuin onnesta! Kokonaisuudessa matkaa kertyi 10,8 km ja aikaa meni tasan tunti. (Juoksin meidän pihassa vielä yhden ylimääräisen ympyrän, että sain sen täyteen 😀 terv. pakkomielle) Mikään kummoinen aikahan tuo ei oikeasti edes ole, mutta henkisesti se olikin paljon isompi juttu. Se viime kerran epäonninen lenkki oli laskeskelujen mukaan n. 9,5 km pitkä ja meni 52 minuuttiin, eli onhan tuossa vielä varaa kiristää. Tänään olin kuitenkin liikkeellä ihan superaikaisin, koska päivästä on taas tulossa niin kiireinen, että muulloin ei treenaamaan olisi ehtinyt.

Nousin sängystä 05:40, puin, join lasin vettä ja söin banaanin. Sportstrackerin käynnistin klo 05:54. Tuntui, että heräsin vasta jossain 20 minuutin kohdalla, en edes muista alkulenkistä yhtään mitään 😀 Hoksasin kuitenkin, että ihan hyvää vauhtia olen juossut ja että tässähän voisi jopa olla varaa vähän kiristää ja alittaa se tunnin maaginen aika. Niin tein ja lopputulokseen olin tosi tyytyväinen. Siihen nähden siis, että lähdin liikkeelle käytännössä suoraan sängystä ja melko pienellä tankkauksella. Jee!

vihdoinkin

Miksi sitten olin lenkillä jo tuohon aikaan? Siksi, koska viikonloppu menee taas muualla eikä treenille ole aikaa. Vielä tärkeämpi syy on se, että hoksasin tuossa, että munhan pitäisi vajaan kuukauden päästä juosta puolimaraton alle kahteen tuntiin enkä juurikaan ole sitä varten treenannut 😀 Meinasi iskeä pieni paniikki. Olen kyllä kesällä juossut jonkun verran, mutta en todellakaan niin säännöllisesti kuin oletin enkä mitenkään ajatuksen kanssa. Olen vain juossut sellaista vauhtia, mikä on hyvältä tuntunut enkä tarkkaillut sykkeitä, lenkkien pituuksia, kilometrivauhteja tai yhtään mitään.

Tämä lenkki antoi kuitenkin onneksi edes osan itsevarmuudesta takaisin ja luotto siihen, että alle kahdessa tunnissa tullaan maaliin on taas nousussa. Kunhan nyt vain pysyn terveenä (ja nyt koputan puuta!) ja saan tämän viimeisen kuukauden treenata kunnolla, niin uskon, ettei tuon aikarajan kanssa tule mitään ongelmaa. Ainoa, mikä multa tällä hetkellä puuttuu, on juoksukaveri. Olisko ruudun toisella puolella vapaaehtoisia? Tarvitsen jonkun raahaamaan mut sen maaliviivan yli ajoissa 😀

Vegana ravintola kokeilussa

Vaasan ravintolatarjonta ei välttämättä ole mikään kovin tasokas, mutta tässä viime aikoina se on kokenut ilahduttavan piristyksen. Tällä viikolla avattiin kasvisravintola Vegana, mitä käytiinkin tyttöjen kanssa perjantaina heti testaamassa lounastreffien merkeissä.

vegana

Lounasbuffetti maksoi muistaakseni 9 euroa ja euron lisämaksulla olisi saanut vielä keitonkin mukaan. Me ei sitä otettu, koska buffetin tarjonta riitti täyttämään masut aivan riittämiin. Tosiaan, kyseinen ravintola sai kyllä meiltä todella positiivisen arvion. Paikka itsessään oli tosi viihtyisä ja suloinen, buffetin tarjonta oli laaja ja hyvä ja hintakaan ei tosiaan ollut paha. Mieluusti maksan tuosta setistä vajaan 10 euroa, koska sillä rahalla saan terveellistä ja hyvää ruokaa.

Ymmärsin, että buffetin tuotteet vaihtelevat joka päivä. Meille oli tarjolla erilaisia vihanneksia ja kasviksia, sekä juuresmuusia ja kasvispihvejä. Varsinkin noi pihvit oli niin älyttömän hyviä, että piti käydä vielä santsaamassakin 😉 Erikoisruokavaliot oli myös huomioitu ja mulle esimerkiksi tarjottiin gluteeniton leipä annoksen kylkeen ja infottiin gluteenittomista ruoista muutenkin. Oikein toimiva setti siis ja varmasti tulen käymään tuolla toistekin!

Vegana löytyy siis osoitteesta Vaasanpuistikko 17, käykäähän vaasalaiset testaamassa! Seuraavana vuorossa onkin sitten parin viikon päästä aukeava Raawka, joka tarjoaa kasvis-, vegaani- ja raakaruokaa. Ihan mahtavaa, että Vaasaankin ollaan saatu tällaisia paikkoja, vihdoin!